Uusi näyttely Hyvinkäällä Corner-Cafessa

Minulla on näyttely Corner-Cafessa Hyvinkäällä heinäkuun ajan ainakin. Elokuusta ei vielä tiedä.

Kauppalankatu 2 eli Hämeenkadun ja Kauppalankadun kulmassa.

Siellä on esillä stucco-lustro taulujani 6 kpl. Ne ovat kahvilan alakerrassa, jossa on lounasruokailu tilat. Oli mukava kun sain pitkästä aikaa näyttelyn Hyvinkäälle ja kahvilakin on auki. Se on ollut koronan takia suljettuna pitkään.

Maalausten aiheita on tällä kertaa esillä VUOKATINVAARAN TYKKYLUMET ja UNIKKO sekä ISÄNTÄ sekä 4 muuta. Tervetuloa katsomaan, niin näette mitä siellä on.

Kesä on alkanut minulla mukavasti täällä Riihimäellä. Olen nauttinut lämmöstä ja lenkkeillyt lähimetsissä. Täällä on mukavia luontopolkuja. Olen käynyt myös ihailemassa useamman kerran atsaleapuistoa. 

Unikko ja minä

Arto

Stucco-lustro tauluja kesän 2019 ajan

Hyvinkään Corner-Cafessa on taulujani näytteillä alakerrassa. Aamuposti haastatteli minua ja se julkaistiin 11. heinäkuuta 2019. Se on myyntinäyttely.

  Lainaan Aamupostin juttua tässä:

"Arto Mattilan näyttelyssä Hyvinkäällä Corner Cafessa nähdään harvinaisempia Stucco-lustro tekniikalla tehtyjä tauluja.

  Sutcco-lustro laastiseoksessa on kipsiä, kalkkia, vettä, hiekkaa, marmori- tai alabasterimurskaa, värejä ja sideaineita. 

  Ohueen stuccokerrokseen maalataan kosteana haluttu kuvio, jonka jälkeen se käsitellään Marseille-saippualla ja kuumalla raudalla, kertoo Mattila.

  Mattila kävi Stucco-lustro-tekniikkakurssin 1970-luvulla, mutta otti vasta myöhemmin tekniikan omakseen. Nyt nähtävillä olevat teokset on tehty 2010-luvulla.

  Tekniikan erikoisuus viehättää Mattilaa.

  Mattila kerää aiheita teoksiin omasta elämästään , apuinaan hänellä on kamera.

  -Kamera on sellainen pikaluonnoskone, jolla saa kohteen pysymään paikallaan, Mattila naurahtaa.

  Näyttelyssä on nähtävillä myös yksi Mattila valokuva.

  Näyttely on kahvilan alakerrassa kesän ajan."

Kotona löytyy stuccoja ja valokuvateoksia lisää. Niitä voi tulla katsomaan, kun sovitaan milloin vain, jos olemme kotona. Myyn niitä ihan milloin vain.

kärpänen hämähäkin verkossa vasemmalla

Hau, hau ja vielä kerran hau

Arto

Tulipa käytyä Kreetalla

Talvipakkasella tuli aina mieleen, että olisi kiva käydä jossain lämpimässä paikassa lomalla. Kuinka ollakaan, haaveeni toteutui toukokuun alussa 2013. Tilasimme vaimoni kanssa hyvissä ajoin matkan Kreetalle. Valmistauduimme niin, että luimme selostuksia paikasta, sen luonnosta ja mitä siellä voisi tehdä.

Matka Kreetalle kesti lentokoneella vain 3 tuntia. Kun läksimme kotoa Vantaalta, meidän nurkalla oli lumikasa. Kun astuimme lentokoneesta ulos, mukava lämmin tuulenhenkäys siveli kasvoja.

Nyt pohjoisen lumimaan mies näki Euroopan eteläisimmän rannan. Meren takana olisi seuraavaksi Afrikka. Vesi oli kyllä kylmää, mutta ilma lämmin, tuli suorastaan hiki. Piti varoa, ettei polta nahkaansa, kuten jotkut näkemämme ihmiset.

Kävimme muutamalla retkellä. Näimme aivan mahtavia vuoria ja kukkivia puita ja merenrantaa. Kreetan vuoret tekivät vaikutukset. Kävimme vuoristossa myös kahdella pienellä junalla, joka kulki maantietä pitkin. Tutustuimme siellä oliivinviljelijöihin ja muihin maalaistaloihin ja ihmisiin. Maisemat olivat mahtavia. 

Kreetalla tuli otettua valokuvia järjestelmäkameralla noin 1000 kpl. Ne on tietokoneella ja niistä olen teettänyt kaksi valokuvakirjaa.

Hanian kaupungissa oli venetsialainen satama. Siitä aiheesta tein stucco-lustro taulun, jonka kuva on alla. Taulu on vielä myytävänä minulla, ja se on ollut jo muutamassa näyttelyssä. Ajatuksissa on, että tekisin lisää tauluja Kreeta aiheesta. Tämä onkin ainut etelän matka viime aikoina. Kreeta oli niin luonnonkaunis paikka, että voisin lähteä sinne uudellee, ja vaimoni on samaa mieltä. Kun palasimme kotiin, lumikasa oli jo sulanut. Jäi ikävä sitruuna- ja appelsiinipuita, oliivipuita ja vuoria.

Hanian venetsialainen satama. Stucco-lustro

Arto ja Vuokko puutarhassa vuoristossa

Arto

 

Nukari

Olin ystävien kanssa Nukarin mökillä makkaraa paistamassa. Yhtäkkiä huomasin, että naapurissa oli aitauksen takana pikkuinen varsa. Napsin siitä kuvia. Sitten tein siitä stucon. Kävin sitten näyttämässä maalauksen maatilan emännälle, ja hän osti sen heti. Se on tämä kuva, jossa varsa makaa.

"Neljä päivää vanha", stucco-lustro

"Elämä edessä", stucco-lustro

Toinen kuva, jossa varsa seisoo, on toistaiseksi myymättä, mutta se on ollut monissa näyttelyissä. Sen kuvan otin jonain muuna päivänä, kun varsa oli vähän kasvanut.

Arto

 

 

 

 

 

Hesarin uusiokäyttö

Olin aikoinaan lehdenjakana Hyvinkäällä. Jaoin Hesaria, Hyvinkään Sanomaa, Uutta Suomea, Kansanuutista, Demaria. Herätys oli kahden kieppeillä, fillarilla laatikolle, lehdet kyytiin ja jakamaan. Myöhemmin jaoin autolla. Ensimmäisen kerran olin jakajana taidekoulun aikaan. Aamulla nukuin vähän kierroksen jälkeen ja sitten menin junalla Helsinkiin kouluun. Myöhemmin, kun olin työttömänä, menin Hesarin konttoriin kysymään töitä ja minut palkattiin saman tien. Olin siellä kauan. Päivät jäi vapaaksi, pystyin maalaamaan ja tekemään omia juttuja. Kerran kun olin jakamassa lehtiä, tiesin että aamuyöllä on tulossa auringonpimennys. Jätin jakamisen kesken ja ajoin autolla Kytäjälle kuvaamaan. Sain hienot kuvat. Se oli filmiaikaa ja ne on minulla dioina. Tulin takaisin ja jatkoin piirin jakamista loppuun.

Olin tehnyt joskus veistoksia nuorena. Ensimmäinen veistos, joka on tallessa, on tehty 6 1/2 vuotiaana. Se on ruusu ja isä kultasi ja poltti sen. Maalasin ensin öljyväritauluja, ja sitten stucco-lustroja. Ajattelin, että haluan tehdä joitakin veistoksia myös. Isä teki pellistä veistoksia, mutta jos minä olisin ruvennut hakkaamaan pellistä olohuoneessa, olisin saanut häädön. Niimpä keksin,että aaltopahvi ja hesari olisivat hyvät materiaalit. Ei tule ääntä. 

Tein mm. leijonia, lentävän joutsenen ja karhun. Karhussa on stucco-lustro tausta. Joutsen oli näyttelyssä Wilhelmiinassa Helsingissä, jonne se näytti sopivan hyvin. Asukkaat ja hoitajat tykkäsivät siitä paljon, ja olivat pahoillaan kun vein sen pois. Kyllähän minä sen olisin myynytkin mielelläni. Se on vielä minulla kotona, ja myynnissä. Karhua on ihailtu tosi paljon näyttelyissä, viimeksi Riihimäellä keväällä. Leijonat koristavat kotini yläkerran rappukäytävää. 

Kun olen joskus jakanut Hesaria, nyt se on ollut minulla uusiokäytössä. Siitä saa vaikka mitä yhdessä aaltopahvin kanssa. Mielikuvitus on ainona rajana.

Saalis kiikarissa

Lentoon lähdössä

Leijonat

@ Arto Mattila

Muistelua matkoista Venäjälle kauan sitten

Taidekoulu aikoina kävin Leningradissa, nykyisessä Pietarissa. Ensin Hyvinkään taidekoulun ja sitten Vapaan taidekoulun kanssa. Menimme linja-autolla. Menomatkalla näkyi oikein rähjäisiä taloja. Katsoin, että niistä saisi hyviä maalauksia. Kävimme menomatkalla Repinossa. Siellä oli Ilja Repinin maalauksia. Sieltä jatkettiin Viipuriin ja siitä Leningradiin. Kävimme Eremitaasissa ja venäläisen taiteen museossa. Ne olivat vaikuttavia paikkoja. Ihmettelimme sitä, miten paljon siellä oli esim. Picassoa ja muita mestareita. Eremitaasi on niin iso paikka, että kerralla ei jaksa katsoa läheskään kaikkea.

Vanhempani menivät käymään omalla autolla Venäjän puolella, silloin kun sinne pääsi. He kävivät katsomassa äidin vanhaa kotiseutua Viipurin lähellä erään toisen pariskunnan kanssa. Sinne ei olisi saanut mennä. Isä jäi toisen miehen kanssa tien varteen keittämään kahvia. Kun miliisit ajoivat ohi, isä heilutti kahvipannua ja miliisit ajoivat ohi. Äiti kävi naisen kanssa katsomassa kotipaikkaansa sillä aikaa. Kahvitauko vähän venähti.

He jatkoivat siitä Leningradiin. Vartburgilla he sinne menivät. Isä otti kuvan siitä kun ihmisiä on auton ympärillä ihmettelemässä hienoa autoa. He luulivat, että se on amerikkalainen auto. Isä oli hämmästynyt, sillä se on itä-Saksalainen auto.

Alla on kuva stereoskoopista. Isä toi sen tuliaisena Leningradissa. Siinä on pahvisia kortteja joissa on kiinni diakuvia. Hienoja kuvia, esim venäläisen taiteen museon kuva. Osa kuvista ei enää toimi. Laite on noin 50 v. vanha. Ajan hammas syönyt.

Arto

Esittely juttu

Seuraava juttu on minua koskeva esittely.

Arto Mattila on Hyvinkäältä kotoisin oleva taiteilija. Hän asuu Riihimäellä. Hän kuuluu Hyvinkään taiteilijaseuraan ja Riihimäen kuvataiteilijoihin sekä KuuArtiin (Keski-Uudenmaan taiteilijaseura). Hän on käynyt Hyvinkään taidekoulun ja Vapaan taidekoulun Helsingissä. Hänen suvussaan on taiteilijoita, Hyvinkäällä. Hänen isänsä Mauno Mattila on tunnettu taiteilija, kuvanveistäjä. Hänen enonsa Tapio Haili oli taidemaalari ja graafikko. He myös opettivat Artolle taitoja. Arto on pitänyt näyttelyitä eri puolilla Suomea nuoresta lähtien. Nuorena hän teki öljyväritöitä ja grafiikkaa mutta mykyään pääasiassa stucco-lustro maalauksia sekä valokuvateoksia.

Arto opetteli stucco-lustro tekniikan 1969 Yrjö Randelinin järjestämällä kurssilla. Sen lajin taitajia on Suomessa vähän. Syy on tekniikan haastellisuus, mutta lopputulos on palkitseva, koska värit ovat loistavan kirkkaat. Stucco-lustro töitä tehtiin paljon renessanssiajalla. Vanhin suomalainen stucco-lustro löytyy Turun linnan portinvartijan kamarista, 1500-luvulla maalattu.

Artoa innoittaa luonto ja värit. Hänen maalauksissaan ja valokuvateoksissaan kuvataan suomalaista luontoa ja kaikkea mikä näyttää taiteilijan silmissä hyvältä.

Karhussa on tehty tausta stucco-lustro tekniikalla. Taulu kuuluu olla vinossa.
Alla on tekemäni leijonat, jotka ovat erillisiä veistoksia. Ne on tehty aaltopahvista ja hesarista, samoin kuin karhukin. Vieressä on valokuvateoksia.

Karhu,

Leijonat ja valokuvateoksia

Arto

Lapsuudestani asti taiteen parissa

Isä oli kuvanveistäjä ja hän teki savesta kaikkea. Hänellä oli piharakennuksessa työhuone. Kerran hänellä oli siellä oppilas jolle hän opetti ruusun tekoa. Minä olin noin 6-vuotias ja olin kavereiden kanssa leikkimässä pihalla. Tulin työhuoneelle ulkoa ja pyysin isältä savea ja vähin äänin tein ruusun siinä ja menin takaisin ulos. Isä sen poltti ja ilmeisesti tykkäsi kun oli sitten lasittanutkin sen ja kullannut reunoista. Se on minulla vieläkin tallessa, hiukan matkalla kärsinyt. Se on minun aarteeni.

Olin mallina usein isälle. Minulla on valokuva, jossa istun tuolilla pari vuotiaana ja isä tekee minusta muotokuvaa. Aikuisempana hän teki vielä 2 muotokuvaa minusta. Myös sisaruksistani hän teki muotokuvia. En ole syntynyt suurmieheksi, josta tehdään muotokuvia, vaan taiteilijaperheeseen. Äitikin kävi taidekoulun ja teki jotain töitä ja enoni oli taidemaalari.

Tein myös kouluikäisenä marsun, veistoksen omasta lemmikkimarsustani Lulusta. Tein myös bambin. Nekin on tallella. Taiteen tekeminen ei tietenkään loppunut lapsuuteeni, vaan teen edelleen taidetta - läpi ikuisuuden.

RUUSU

BAMBI

LULU  MARSU

Kauhujen päivä

Äitini vei minut elämäni ihan ensimmäiseen parturiin. Siellä kun olin parturin penkillä, niin suu rupesi väpättämään. En ihan itkenyt, mutta viittä vaille.

Sen jälkeen mentiin ihan hirveeseen paikkaan, ainakin pikkupojan mielestä. Siellä on hirveitä vehkeitäkin. VALOKUVAAN. Kuva kertoo, mitä siellä tapahtui. Tuli kauhea itku.

Enää en pelkää kameroita. Olen mielelläni valokuvassa, eikä pelota. Vielä mieluummin olen kuvaamassa toisia ja luontoa ja kaikkea silmää miellyttävää. Teen myös valokuvateoksia. Ja siitä pitäen on käyty parturissakin tähän ikään asti, kampaustyyli vain on hiukan muuttunut, eikä pelota yhtään.

Arto ennen ja nyt valokuvateos

Äitini pyörän kyydissä alla olevassa valokuvassa. Ollaanko tulossa vaikka parturista ja valokuvausliikkeestä.

Arto äidin kyydissä

Arto

Arto Mattila on stucco lustro -mies

Aamuposti kirjoitti yllä mainitun otsikon nimisen jutun 13. maaliskuuta 2010.

"Milloin mielestäsi alkaa aikuisuus? -Virallisesti 18-vuotiaana, mutta kun itse muistelen sitä aikaa, olin kaikkea muuta kuin aikuinen.

Lempikarkki? -Joskus ostan Marianneja, mutta pussi kestää pitkään.

Mikä sai sinut aikoinaan innostumaan taiteen tekemisestä? -Se on sukuvika. Isä oli kuvanveistäjä ja eno oli taidemaalari. Varhaisin työni on tallella, savesta tekemäni keramiikkaruusu, jonka tein kuusi ja puoli vuotiaana. 

Opetat myös stucco lustro-tekniikkaa muille. Onko sen oppiminen helppoa vai vaikeaa? -Kuka osaa maalata, oppii myös stucco lustro-tekniikan. Periaatteessa se on vähän kuin vesiväreillä maalaamista.

Miellyttääkö stucco lustro sinua siksi, että tekniikka on ikivanha? -Opin tekniikan 60-luvulla, jolloin sitä ei osannut monikaan. Innoistuin myöhemmin tekniikasta uudelleen, ja olen tehnyt sillä paljon töitä ja opettanut muillekin.  Myös kameralla olen tehnyt valokuvateoksia. Velipoikien kanssa aikoinaan jo aloitimme kuvauksen, kun pullojen keräämisestä sai coca-cola kameran.

Millaisia harrastuksia sinulla on? -Olen Jehovan todistaja, ja se on oma juttunsa. Kiertelen kuvaamassa luontoa, istun ja ihmettelen välillä elämän menoa.

Onko sinulla lempilausahdusta tai mottoa elämässä? -Kyllä se siitä.

Pitääkö se myös paikkansa? -Monesta hankalasta tilanteesta olen selvinnyt. Liikaa ei parane masentua, siitä on vain haittaa.

Millaiset asiat saavat sinut ilahtumaan? -Kun saa hyvän kuvan aikaiseksi, se ilahduttaa. Myös ystävät ilahduttavat.

Mikä on lempivuodenaikasi ja miksi? -Jokainen vuodenaika on hieno. Kun talvi on oikein kylmä ja lunta on paljon, se tuntuu turhan pitkältä.

Mitä asioita haluaisit muuttaa kotikaupungissasi Hyvinkäällä? -Kaupunki saisi ostaa paikallisilta taiteilijoilta hiukan enemmän töitä.

Hyvinkäätä pidetään kuvataidekaupunkina, oletko samaa mieltä? -Onhan täällä paljon taiteilijoita. Heitä pitäisi myös tukea, jotta kuvataidekaupungin maine säilyisi.

Mitä sinulle taiteilijana kuuluu tällä hetkellä? -Minulla on näyttely maalis- ja huhtikuun ajan Hyyppärän kartanossa. Esillä on stucco lustro töitä ja valokuvia. näyttelypaikkana se on hyvä, paitsi että se on viikonloppuisin kiinni.

Onko seuraavien näyttelyiden ajankohta jo selvillä? -Kesäkuussa minulla on yhteisnäyttely Hyvinkäällä Villan Voimalassa Matti metsämaan ja Marja Finerin kanssa. Joulukuussa on näyttely K-galleriassa Riihimäellä."

Nykyään en asu enää Hyvinkäällä vaan Vantaalla. Lehtileike löytyi leikekirjani välistä. Oli mukavaa kun Aamuposti haastatteli minua. Kuvanteko jatkuu edelleen myös täällä Vantaalla. Minulla oli vuonna 2013 näyttely myös mm. Hyyppärän kartanossa ja Riihimäellä kirjastossa ja kahvila Ballerinassa. V. 2014 joulukuussa tulee näyttely Hyyppärän kartanoon.

Vauhdin hurmaa valokuvateos

Kuvat: Arto Mattila

Arto

MUISTOJA VAPAASTA TAIDEKOULUSTA JA SUOMENLINNASTA

Kävin Vapaata Taidekoulua vuosina 1969–75. Koulu sijaitsi Kasarminkadulla Helsingissä, Savoy-teatterin yläkerrassa. Ensimmäinen vuosi oli vapaa kaikille ja se oli pelkkää elävän mallin piirtämistä hiilellä. Ensimmäisen vuoden lopussa tuli karsintatehtävät ja muutama otettiin jatkoon, ja minä olin niiden onnekkaiden joukossa.

Ensimmäisen vuoden jälkeen olimme joka kevät ja syksy Suomenlinnassa maalaamassa.Siellä oli Vapaalla Taidekoululla oma paikka, missä säilytimme tavaroita ja tauluja. Maalasimme ulkona maisemia päivät pitkät. Siellä tuli monta taulua tehtyä. Osa on maailmallakin. Minulla oli Minolta järjestelmäkamera siihen aikaan ja kuvasin dioja. Ne on vieläkin jossain tallessa.

Pidimme taidekoulu aikana parin kaverini kanssa taidenäyttelyitä, esim. Hämeenlinnassa ja Porissa. Taidekoulun ohjelmaan kuului myös käydä taidenäyttelyissä Ateneumissa ym. gallerioissa.

Kello 2 aikaan yöllä lähdin Hesareita jakamaan Hyvinkäällä. Nukuin ennen jakoa vähän aikaa ja jakamisen jälkeen taas vähän aikaan. Sitten lähdin Helsinkiin junalla Vapaaseen taidekouluun. Nuorena jaksoi. Illalla kun tulin kotiin Hyvinkäälle Helsingistä ja kävelin nakkikioskin ohi, sieltä tulvahti houkutteleva tuoksu nenääni. NAM NAM. Joskus poikkesin ostamaan kuuman koiran. Mutta useimmiten äidin ruokapöytä houkutteli köyhää taideopiskelijaa enemmän ja kiirehdin askeleitani nopeammin mitä lähemmäs koti tuli. 

Suomenlinnan keväät ja syksyt jäivät erityisesti mieleeni. Se on niin hieno paikka, että vieläkin joskus tekee mieli vaimon kanssa käydä. Aiheita löytyy pikaluonnoskoneella eli kameralla otettavaksi. Enää ei viitsi siellä maalata paikan päällä. Kuvia riittää kotona, mistä maalata.

Suomenlinnasta, kuva: Arto Mattila

Suomenlinnan amppari, valokuvateos vuodelta 2007: Arto Mattila



Arto

Kuumailmapallo

Hyvinkäällä lenteli usein asuntoni yli kuumailmapalloja. Riippui tuulesta, missä ne milloinkin lenteli. Välillä niitä oli viisikin kerralla lentelemässä.

Kerran kesäpäivänä minun luonani oli ystävä käymässä. Hän luki Hesaria kaikessa rauhassa ja minä olin tietokoneella skannaamassa kuvia. Oli kuuma kesäpäivä ja parvekkeen ovi oli tietysti auki. Sitten yks kaks rupesi kuulumaan kovaa kohinaa. Ihmettelin, mikä täällä kohisee. Kirjoituspöytäni oli parvekkeen oven vieressä. Yks kaks iso kuumailmapallo peitti näkymän. Asuin kolmannessa kerroksessa. Huusin kaverille, "Tuus katsoon mitä täällä näkyy". Kaveri tuli tietysti katsomaan. Iso punainen pallo peitti näkymän, mutta meni koko ajan eteenpäin. Otin heti kameran ja menin parvekkeelle ottamaan kuvan. Ehdin napata kuvan kun pallo oli seuraavan parvekkeen kohdalla. Talon parkkipaikan kohdalla se sai sitten kuumaa ilmaa sisäänsä niin paljon, että se lähti ylöspäin. 

Tuttavaperhe sanoi myöhemmin, että ikinä ei ollut nähnyt kuumailmapalloa niin lähellä, kun se oli puitten latvojen korkeudella. Minä meinasin, että sehän oli korkealla, mitä te näitte. Meillä se pallo oli kolmannen kerroksen kohdalla.

Tarjosin kuvaa Aamupostiin. Siitä lähtien se on ollut lehden mainoksessa.

Kuva: Arto Mattila

Kuva: Arto Mattila

Kuva: Arto Mattila

Arto

Elämäni ensimmäiset näyttelyt – tästä se alkaa

Veistos- ja maalausnäyttely Mauno ja Arto Mattila

Ensimmäinen näyttelyni oli Rovaniemen kirjastossa yhdessä isäni kuvanveistäjä Mauno Mattilan kanssa 14–19. lokakuuta vuonna 1969. LAPIN KANSA kirjoitti siitä 15.9.1969:

"Arto Mattila on valinnut aiheekseen värien käytön ja nuoresta iästään huolimatta hänkin on saanut jo Nuoren Voiman Liiton I palkinnon. Hänen öljytyönsä muotokuva-aiheiden ohella käsittävät myös asetelma-aiheita ja edelleen hänen grafiikkaryhmänsä, joissa on kivipiirroksia ja kuivaneulatöitä osoittavat vakavaa pyrkimystä taiteen itsenäiseen toteuttamiseen. Öljytöissä semminkin värien herkkä ja samalla rikas käyttö lupaa tulevaisuutta tälle nuorelle maalarille."

HYVINKÄÄN UUTISET kirjoitti 12.10.1969: "Lokakuun 14. päivänä avaa hyvinkääläiset Mauno Mattila yhdessä poikansa kanssa taidenäyttelyn Rovaniemen kirjastotalolla. Arto Mattila, hänen poikansa, on vasta 21-vuotias, mutta osoittaa etteivät omenat putoa kauas puusta. Hänet on palkittu monissa Nuoren Voiman Liiton kilpailuissa, mm viimeksi ensi palkinnolla. Hänen alansa on maalaus, jossa hän etsii tietään niin abstraktissa kuin naturalistisessa ilmaisussa. Hänen grafiikkansa herättää myös huomiota."

Vuonna 1969 Hyvinkään taidekoulun yhteisnäyttelyssä oli töitäni. Samana vuonna minulla oli yhteisnäyttely Strindbergin galleriassa isäni kanssa. KAUPPALEHTI 12.12.1969 kirjoitti siitä mm: "Figuratiivisessa mustavalkoisessa grafiikassa on miellyttävää otteen ja sävyjen tuoreutta." HYVINKÄÄN SANOMAT 12.12.1969 kirjoitti: "Mauno ja hänen poikansa Arto Mattila avasivat viime perjantaina yhteisen näyttelyn pääkaupungissa Strindbergin taidesalongissa. Arto Mattilan pienissä kuivaneulatöissä on jo kohtalaista piirtämisen hallintaa ja aiheiden pelkistämistä oikeassa suhteessa oleelliseen. Varsinkin kahta hyönteistä esittävät 'ystävykset' ja pari kukka-aihetta ovat onnistuneita. Ikkunasta nähty 'Naapuri' lito on aiheessaan perinteinen, mutta hyvin tehty. Värillisistä monotypioista jää parhaimpina mieleen 'Varis', ja 'Iso ja pieni varis', sekä hentoinen liikettä kuvaava 'Lintunen'. Nämä kaikki mainitut monotypiat muistuttavat suuresti joitakin herkkiä japanilaisia maalauksia. Tämä ei ole kielteistä, vaan päinvastoin myönteistä, että osaa käyttää väriä herkästi ja yhdistää niitä niin ettei synny raskaita lintuja. Arto Mattila nuoresta iästään huolimatta on saanut kokoon tasapainoisen näyttelyn. Mustavalkoinen tukee värillisiä töitä ja näin ne yhdessä muodostavat kuvan nuoresta tekijästä. Lupauksia herättäviä ovat hänen työnsä."

1970 töitäni oli Kotkan teatteritalolla ja Taidetapahtuma Artissa Hyvinkäällä Pilventiellä sekä Strindbergin galleriassa Mauno Mattilan kanssa.

1970-luvulla minulla oli lukuisia näyttelyitä eri puolilla, mm Hyvinkäällä ja Hotelli Tornissa sekä yhteisiä näyttelyitä isäni Mauno Mattilan, enoni Tapio Hailin, taiteilijakavereideni Bo Melanderin ja Keijo Falkin kanssa.

Hotelli Tornin näyttelystä Hyvinkään sanomat mainitsi mm, että "Kainuun maisema on vaikuttava, luminen kuusikko puhuttelee".

Taustalla Kesäyön unelma öljyvärityö ja maisemia hotelli Tornissa v. 1973

Lehtileikkeitä näyttelyistä 1970-luvulla

Arto toivottaa oikein hyvää jatkoa

Katso myös kotisivujani: www.artorbmattila.fi ja www.artorbmattila1.fi sekä www.picasaweb.google.fi/mattilaarto

Kytäjä, taiteilijan ja valokuvaajan inspiraation lähde

Isäni oli Kytäjältä kotoisin, myllärin poika. Hän joutui15-vuotiaana hoitamaan myllyä, kun hänen isänsä kuoli. Mylly oli kosken rannalla. Ensimmäisen öljyvärityöni maalasin tästä paikasta, isän synnyinsaunasta. Enoni nimittäin tuli käymään muovikassin kanssa meillä Hyvinkäällä. Siellä oli vanhoja öljyvärituubin jämiä. Hän sanoi: "Rupeehan sinäkin poika maalaamaan." Ja siitä se alkoi. Sitä ennen olin piirtänyt ja veistänyt. Olin saanut piirtämisestä ja koruista palkintojakin.

Isäni synnyinsauna: Öljyvärityö 1967

Nuorena kävin maalaamassa Kytäjällä. Isä vei joskus ja tuli hakemaankin, joskus olin kavereiden kanssa tai enon kanssa. Pystytin maalaustelineen hienoon paikkaan mikä silmiä hiveli ja rupesin töihin.

Kun hankin järjestelmäkameran, sitten sinne tuli mentyä kuvaamaan. Velipojankin kanssa kun läksimme minne ilmansuuntaan tahansa, löysimme itsemme lopulta Kytäjältä. Kuvasin syksyllä ruskamaisemaa, talvella pakkasta ja joka vuodenaikana löytyi jotain. Keväällä siellä on tulva-alueella toistasataa joutsenta, se on niiden huilipaikka. Nyt digiaikana kamera on minulle pikaluonnoskone. Jostain sopivasta valokuvasta voi tehdä stucon tai jotain, ja mikä ettei, vaikka veistoksen. 

Kytäjällä on monipuoliset maisemat. On järviä, jokia, kallioita ja lampia. Mitäpä se taiteilija muuta kaipaa.

Aurinko nousee Kytäjällä 29.5.2010 klo 04.30
Kuvannut Arto Mattila

Joutsenten levähdyspaikka tulva-alueella
Kuvannut Arto Mattila

Kuvannut Arto Mattila

Joutsenten kahakka
Kuvannut Arto Mattila

Aamu Kytäjällä 4. marraskuuta 2006

Arto

Pariisi–Arton ensimmäinen kuvausreissu 1972

Hyvinkään Sanomissa oli mainos linja-automatkasta Pariisiin vuonna 1972. Äitini yllytti minua, että menepäs poika käymään Pariisissa. Se oli nuoren pojan pussillekin sopiva. Niinpä lähdin. Isä vei minut linja-autolle ja matka alkoi.

Auto meni Hyvinkäältä ensin Turkuun, sieltä Tukholmaan, Kööpenhaminaan, Hannoveriin ja Luxemburgiin, ja sieltä Pariisiin. Olimme teltoissa leirintäalueilla yötä. Minä lainasin velipojalta teltan, kahden nukuttavan harjateltan. Siihen mahduin nukkumaan tavaroideni kanssa. Lainasin isältä Yashica kameran. Se oli filmikamera, taisi olla yksi rulla mukana.

Siellä se Hyvinkään poika pian käveli pitkin Chanceli Cheeta iso patonki kädessä, ilman paperia tietenkin ja ihmetteli että eikö täällä saa edes paperia leipään. Patonki vaan isketään kouraan kaupassa ja menoksi. Sitä minä ihmettelin kun kavereitten kanssa mennessäni järsin patonkia. 

Siitä on niin hirveen kauan aikaa, ettei muistikuvat ole kovin tarkkoja, mutta tunnelma oli kiva. Kävimme esimerkiksi taiteilija kaupunginosassa Montmartren kukkulalla, Eiffel-tornilla, Versaillesissa, Notre Damen katolla ja Riemukaarella (Art de Triomphe). Kävimme myös Louvressa Mona Lisaa katsomassa, yllätys että se oli niin vietävän pieni. Kävelimme pitkin Seinen rantaa ja katselimme maisemia. Ainakin yhden kuvan otin eräästä Seinen sillasta. 

Olisi ihan kiva mennä uudestaan nyt vaimon kanssa ja hyvinkin todennäköisesti tulisi kuvattua enemmän kuin yksi vaivainen filmirulla. Kuvan laatukin olisi huomattavasti parempi kuin ikivanhalla filmikameralla.

Arto Eiffel-tornin juurella 1972

Seinen siltojen alla 1972

Pariisi Notre Damen katolta nähtynä v. 1972

Arto

Valokuvauksesta

Kamerani on Sony a 77 ja Sony a 700 sekä Konica Minolta Dynax 7 D. Ne ovat digijärjestelmäkameroita. Lisäksi on liuta filmikameroita. Digikameroilla nykyisin teen valokuvateoksia ja pikaluonnoksia stuccoon ja muita kuvia. Luontokuva kiinnostaa ja kaikki mikä näyttää silmästä kivalta.

Ensimmäisen kamerani sain coca-cola pullon korkeilla. Se oli Agfa Iso-Rapid 1F. Se oli hirveän hyvä kamera olevinaan. Tästä se alkoi ja siitä on kauan. Kamerani ovat ajan saatossa muuttuneet järjestelmäkameroiksi ja nykyään digijärjestelmäkameroiksi.

Näillä otetuista kuvista teen sekä stuccoja että valokuvateoksia. Valokuvia, stuccoja ja valokuvateoksia myyn kaikille jotka vaan haluaa. Tervetuloa. Näyttelyitä pidän aina silloin tällöin.

Minulla on monenlaisia valokuvia esimerkiksi: auringonlaskuja, pilviä, kukkia, Kolin maisema, Hyvinkäältä paljon, Hyvinkään ympäristöstä, Kytäjältä Joutsenia, elikkä kaikkea mikä näyttää silmästä hyvältä. Filmikameran aikana kertyi diakuvia paljon. 

Kerran Hyvinkäällä istuin ystävän kanssa olohuoneessani. Kohinaa rupesi kuulumaan ja ryntäsin parvekkeelle katsomaan, mikä siellä kohisee. Iso kuumailmapallo peitti yks kaks näköalan. Onneksi kamera oli lähellä, otin äkkiä kuvan. Asuin kolmannessa kerroksessa. Kuva on Hyvinkään Aamupostissa vielä nykyäänkin jossain mainoksessa esillä. 

Näillä sitä on kuvattu

www.artorbmattila.fi

www.picasaweb.google.fi/mattilaarto

Cafe Ballerinan näyttely Riihimäellä

elo-syyskuussa 2013

Siellä ne roikkuu seinällä nätisti, menkää katsomaan, 5 stuccoa ja 1 valokuvateos. Cafe Ballerina on Riihimäen rautatieaseman vieressä Matkakeskuksessa. Se on auki ma-to 10-15 ja pe 10-14. Siellä on maittava lounas ja kahvia ja pullaa saa. Samalla voi ihailla stuccoja. 

Loka-marraskuussa on veljeni Tapani Mattilan veistoksia esillä.

Maya intiaanit

Stuccoa käytettiin paljon renesanssin aikana Euroopassa. Mutta myös Maya intiaanit tekivät stuccoja. Näin telkkarissa ohjelman joku vuosi sitten, jossa kerrottiin heistä. Sen mukaan stucco oli syynä siihen, että he joutuivat aikanaan lähtemään sieltä. Totta vai tarua, saattaa ollakin totta. Stucco tarvitsee kalkkia ja se tulee polttamalla. Siihen aikaan oli sähköä erittäin huonosti saatavilla. Niinpä he hakkasivat kaikki metsät saadakseen kalkkia. He nimittäin koristelivat hallitsijoidensa hautoja stucoin. Niitä on löydetty viime aikoina ja ne ovat säilyneet.

jatkoa

Kesäkuun ajan minulla oli myös Riihimäellä näyttely, nimittäin Riihimäen kirjastossa. Siellä oli parikymmentä stucco-lustro maalausta ja muutama valokuvateos. Aamuposti haastatteli minua, ja teki ison jutun. Siinä kerrottiin esim. Koskimelontaa taulusta. Tein sen valokuvasta, jonka otin Nurmijärven Myllykoskella, kun siellä on SM-koskimelontakisat. Se oli hurjaa touhua, en kyllä menisi, henkikulta on senverran kallis. Mutta stucon tein. Minua innoittaa luonto ja kaikki mikä näyttää mukavalta silmässä. Kameraa käytän pikaluonnoskoneena. Malli pysyy aina paikallaan sen jälkeen, eikä valita.

Koskimelontaa ja Tyrskyt

Riihimäen kirjaston näyttely

ARTON TAIDESIVUT

8.8.2013


STUCCO-LUSTRO

Stukko on seinien koristeluun käytetty materiaali, eräänlainen muotoiltava rappaus, jota valmistetaan kipsistä, kalkista, hiekasta, vedestä sekä väreistä ja erilaisista sideaineista. Stukkokoristeet ovat tyypillisiä reliefejä tai erilaisia ornamentteja. Niitä on käytetty erityisen taitavasti muinaisessa arabien taiteessa. Länsimaissa se oli erityisen suosittua barokin, rokokoon ja uusklassismin aikana.

Stucco-lustro on italiaa ja tarkoittaa suomeksi kiiltorappausta.

1969 menin Yrjö Randeliinin stucco-lustro kurssille. Siellä sain opetuksen stucco-lustro maalaukseen. Sen kurssin jälkeen tein muutaman stucco-maalauksen. Sitten tein taas öljyvärimaalausta, kunnes huomasin käydessäni näyttelyissä, että kukaan ei maalaa stuccoja. Innostuin taas tekemään niitä ja öljyvärityöt jäi vähemmälle. Ja innostusta on riittänyt tähän päivään asti ja loppua ei näy, ideoita riittää.

Stukon teossa on monta työvaihetta. Lopussa lakka saa värit hehkumaan aivan eri tavalla kuin öljyväritöissä, jolloin syntyy hohtava marmorimainen pinta. Olen opettanut stucon tekoa Pohjanmaata myöten ja kotona. Opetan  mielelläni stuccoa vieläkin sopivaa korvausta vastaan.

Minulla on tällä hetkellä näyttely Riihimäen Cafe Ballerinassa elo- syyskuun ajan. Siellä on näytteillä 5 stucco-lustro työtä ja 1 valokuvateos.

Pidän stucco-lustro maalauksesta koska värit hehkuu eri tavalla verrattuna öljyväreihin ja niitä on kiva tehdä.

Kurki jolla on kevättä rinnassa, stucco-lustro.

Arto toivottaa erittäin hyvää jatkoa kaikille.
artorbmattila.fi
kuvia näkyy myös    www.picasaweb.google/mattilaarto